Taustaa edelliseen, miksi? Alkoholistin läheiset osa 2

Tuli vahva tunne siitä, että pitäisi avata edellistä postausta. Miksi kirjoitin asiasta nyt, vaikka päänäyttämön tapahtumat sijoittuvat vuosien taakse?

Kaksi vahvaa syytä. Ensinnäkin alkoholismin (ja kyllä, puhun tietoisesti itse sairaudesta sairaiden ihmisten sijaan) jäljet näkyvät omassa toiminnassani ja ajatuksissani edelleen. Tulen ikuisesti kantamaan mukana muistoja ja hetkiä, jotka eivät todellakaan olleet aina parhaimmasta päästä.

Mutta usko pois, tänä päivänä osaan olla niistä kiitollinen, sillä ne tekivät musta mut. En olisi minä, jos en olisi ottanut vastuuta liian aikaisin. Enkä varmasti suhtautuisi elämään näin positiivisesti ilman huonoja aikoja.

Olin muistaakseni 11-vuotias herätessäni keskellä yötä siihen, kun sosiaaliviranomainen ja poliisi seisoivat huoneeni ovella. Meidät tultiin hakemaan pois omasta kodista. Koti oli siivoton, pöydät notkuivat pulloja ja tupakantumppeja. Lastenhuoneessa nukkuivat neljävuotias veljeni ja vuoden ikäinen sisko. Olin hoitanut heitä illan mutta energia ei ollut riittänyt siivoamiseen.

Meidän poikanen on nyt saman ikäinen kuin minä olin. Hän kantaa vastuuta juuri sen verran kuin ikäiselleen sopii. Koulu, harrastukset, kotityöt.

Olen joskus kuullut ihmettelyä, haluanko tosiaan kasvattaa lapseni pumpulissa. Turvallisessa ja hyvässä elämässä. Yllättäen kommentit ovat tulleet niiltä, joiden elämää alkoholi edelleen kostuttaa. En koskaan, ikinä, toivoisi lapselleni niitä hetkiä, joita itse elin. Olkoonkin, että osaan nyt aikuisena nähdä ne jo paremmassa valossa.

Muutin kotoa pois kun olin vasta 15-vuotias. Pienenkään bileillan jälkeen en koskaan käynyt nukkumaan jos pulloja tai muuta alkoholiin liittyvää oli näkyvillä. Haavat siitä, että keskellä yötä viranomaiset tulevat omaan kotiin, olivat liian syvät. Oma koti ei ollutkaan turvasatama vaan horisontista nousi uusia myrskytuulia. Alkoholismia en päässyt vieläkään karkuun vaan se muutti muotoaan. Kohde vaihtui mutta nuori Jenni-Mari jatkoi hoitamista.

Kaikkien näiden lapsuuden ja nuoruuden kokemusten jälkeen maailma näyttäytyy tänään aika hemmetin hienossa valossa. Osaan olla kiitollinen joka ikisestä minuutista perheessäni, jossa kenenkään ei tarvitse olla määräänsä enempää. Lapsi saa elää ikäistänsä elämää, vanhemmat kunnioittavat toisiaan ja vetävät yhtä köyttä. Koti on täynnä rakkautta.

Aiemmat kokemukseni luovat pohjan kaikille täälläkin nähdyille positiivisille kirjoituksille siitä, kuinka oman asenteensa voi valita. Elämässä sattuu ja tapahtuu mutta sen, miten niihin suhtautuu, voi kukin valita itse.