Radiohiljaisuus

En ole pitkään aikaan kirjoittanut tänne mitään. Viimeinen vuosi on mennyt hujauksessa. Viime huhtikuussa juhlittiin mun pyöreitä synttäreitä Kreetalla, se oli ihana ja ikimuistoinen loma. Ajeltiin avoautolla, ilma oli viileä mutta aurinkoinen. Hotellihuone omalla altaalla oli täydellinen.

Kesäloma oli ja meni, se ei ollut mitenkään paras mahdollinen. Ei kai mitään erityistä tapahtunut, mutta ei siitä kummempia jäänyt kerrottavaakaan. Ainoa poikkeus oli ihanat mökkipäivät heti loman alussa, ne tulen muistamaan ikuisesti. Aamuseitsemän sup-lautailu peilityynellä järvellä oli parasta rentoutusta ikinä.

Kesällä äidin vointi alkoi mennä huonompaan suuntaan. Keuhkoahtaumatauti, astma ja tupakointi ei ole paras mahdollinen yhtälö. Toisaalta, jos olet tupakoinut 12-vuotiaasta lähtien, on sitä kuuskymppisenä todella vaikea lopettaa. Tähän kun lisää muut sairaudet ja huonot elintavat niin ollaankin jo ihan kiitettävässä määrin suossa. Yritin auttaa häntä parhaani mukaan, käytin kaupassa ja tuin arjessa. Se oli raskasta, mutta tietenkin sen tein.

Syksyllä hain ja myöhemmin sain tietää päässeeni opiskelemaan journalismin master-opintoja. Se oli nuoruuden haave, jonka nyt pääsisin toteuttamaan. Saan vihdoin myös viestinnän tutkinnon tukemaan uraani.

Tämä vuosi on ollut aika sumuisa. Äiti nukkui yllättäen pois loppiaisena, löysin hänet seuraavana päivänä omasta sängystään. Lohdullista on, että hän lähti saappaat jalassa, ilman kipuja. Tämän vahvisti ruumiinavaus ja kuolemansyyntutkija. Se oli helpottavaa, vaikka ei tietenkään vienyt pois surua, shokkia ja ikävää.

Tammikuu oli raskas. Samaan aikaan, kun epäusko ja rintaa painava suru oli suurimmillaan, piti tyhjentää äidin asuntoa, hoitaa hautajaiset ja muita käytännön asioita. Pääsin onneksi jo ensimmäisellä viikolla puhumaan asiasta asiantuntijoiden kanssa, ja olen tästä erittäin kiitollinen työnantajalleni. Tiedän olevani todella etuoikeutettu, kunnalliseen kriisiapuun olisin päässyt vasta muutaman viikon päästä.

Opinnot alkoivat samaan aikaan. Koulussa oltiin ymmärtäväisiä ja sain suorittaa ensimmäiset jaksot kotoa käsin. Tällä hetkellä olen ajan tasalla opinnoissa, sain onneksi hyväksiluettua LUTin insinööriopintoja jonkin verran, joten uskon valmistuvani jopa hieman etuajassa. Se vaatii toki paljon työtä tulevina kuukausina.

Kuun lopulla vietettiin hautajaisia. Se oli raskas mutta todella kaunis päivä ja tilaisuus oli ihan äidin näköinen. Uskon, että hän oli hengessä mukana. Hautajaisiin saapui sukulaisia, joita en ollut nähnyt vuosiin. Äiti olisi ollut todella onnellinen.

Helmikuun lopulla pojalla oli rippileiri Lapissa. Se oli tosi odotettu ja siitä jäi hänelle hyvät muistot. Oma helmikuu oli edelleen aika sumuista.

Maaliskuun lopussa juhlittiin pojan konfirmaatiota. Aloitin juhlien suunnittelun jo viime vuoden puolella ja olin päättänyt, että juhlimme meillä kotona. Yhtäkkiä juhlien järjestäminen ei tuntunutkaan enää niin suurelta ponnistukselta, kun harjoitusta tuli muutaman viikon takaisista hautajaisista. Juhlat onnistuivat pääsääntöisesti hyvin, vähän aikataulut takkusivat, mutta se on pieni murhe. Suurin osa vieraista pääsi paikalle ja se oli pääasia. Itketti, kun kirkossa soitettiin sama virsi, mikä hiljattain oli hautajaisissa soinut. Nyt oli kuitenkin saatava ajatukset pois menneestä ja kohdennettava ne iloon, oman pojan nuoruuden juhlaan.

Huhtikuun alussa kaikki poismenoon liittyvä käytännön tekeminen on saatu tehtyä. Äidin uurna odottaa laskua, se on tarkoitus tehdä toukokuun lopulla. Äiti lasketaan oman äitinsä viereen Pohjanmaalle. Uskon, että se olisi ollut hänen viimeinen toiveensa, jos hän sen olisi ehtinyt esittää.

Kiitos kun luit tänne asti. Odotan aurinkoa, kevättä ja kesää mutta elän vahvasti tässä päivässä. Koskaan kun ei tiedä mikä on se viimeinen.